Suomen Tiilaakson eli Hämeenlinnan golfkausi 2024 on käynnistynyt ja säiden lämpeneminen antaa viheriöille vilskettä. Kuitenkin, erityisesti vieraspelaajien kotijoukoissa on myös "pelaamattomia" ja Tiilaakso on myös näille mitä parhain kohde.
Juuri nyt, vain parinkymmenen minuutin automatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta, Tuulosen Kauppakeskus juhlistaa 20 -vuotista taivaltaa ja luvassa on huipputarjouksia lähes 50 erikoisliikkeen kattauksella.
Jos ei ole koskaan kokeillut golfia, kuin ehkäpä vain pelannut minigolfia, voi golf lajina olla täysin väärien mielikuvien siivittämä. Silloin, golfista tietämätön, on ympäriltä tulevien viestien varassa ja tietenkin ne ovat yleensä lajin intohimoisten harrastajien kertomaa tai lehtien palstoilta kilpailujen uutisointia. Tuiki harvoin eteen tulee artikkelia golfista hyvänä liikuntamuotona, mainiona sosiaalisena harrasteena tai vaikkapa koko perhettä koostavana tekemisenä.
Golfin harrastajissa, aivan kuten missä tahansa lajissa, ovat ääripäät “intohimosta nautiskelijoihin” ja ääripäiden välissä mitä moninaisin kirjo motivaation lähteitä. Ja, onpa vielä korostettava, että huipputasolla pelaavien osuus kaikista golfin pelaajista on vain murto-osa, vaikkakin se on äänekkäin ryhmä.
Jokainen on tervetullut golfkentälle
Golf on varmasti kokeilemisen arvoista ja sen kokeileminen on tehty golfkentillä erittäin helpoksi - jokainen on tervetullut golfkentälle! Ei tarvitse kuin mennä golfkentälle ja kertoa, että haluaa kokeilla golfia ensikertaa ja silloin varmasti tulee tarkat ohjeet ja pari mailaa, että pääsee tuntumaan. Pienellä onnella mukaan voi saada jonkun lajin taitajankin, joka kertoilee perusotteet ja lyönnit. Sitten vain ensinnä marssitaan rangelle (kaikille avoin harjoituslyöntialue) ja rauhallisesti kokeilemaan. Ja tämän jälkeen testaamaan puttausta sitä varten tehdylle harjoitusalueelle & tunnin parin jälkeen tietää, onko golf oma laji.
Lähde siis kokeilemaan ja päätä itse tuntuuko golf omalta lajilta!
Golf on varsin edullinen harrastus, kunhan perushankinnat on tehty, sillä välineet kestävät vuosia. Golfin pariin voi ja jopa kannattaa vihkiytyä mailojen perussetillä ja miksei, hankkimalla alkuun käytetyt välineet. "Muutamalla sataselle" pääsee hyvin alkuun.
Suomen Tiilaakso on ehdottomasti Hämeenlinnassa, josta kertoo kauden lukemat tiivistettynä ja vauhti vain kiihtyy. Ja kentät 10 minuutin ajomatkan etäisyydellä toisistaan.